Mies toivoi synttärilahjaksi pussia, johon voi laittaa lenkkivaatteensa matkoilla. Pussin ompelin vanhoista tyynynpäällisistä (joiden kuva löytyy aikaisemmasta blogipäivityksestä) ja kiristysnauha on peräisin jostain vanhasta käynnykkäpussista. Mitään ei kannata heittää pois :) Kettujen malli on jostain Quick and Easy cross stitch -lehdestä, jossa oli ketun malleja ristipistoiksi. Piirsin mallin ääriviivat paperille ja sitä muottina käyttäen jäljensin kankaalle. Näkyvät vähän heikosti johtuen värikkäästä kankaasta.
25. elokuuta 2009
Betonikokeiluja
Lainasin kirjastosta kaksi betoni-kirjaa (muistaakseni nimet olivat Betoni - hauska harrastus ja Betoni on kaunista) , joista sain innostuksen leikkiä hieman betonityöntekijää. Muoteiksi kokosin vanhoja kukkaruukkuja, amppeleita, keittiökulhoja, jäätelöpurkkeja ja pieniä ämpäreitä. Tässä tulokseksi tulleet viisi betoniruukkua:
Vanhat saappaat, uusi ilme
Otinpas huvikseni kuvan myös pari vuotta sitten koristelemista saappaistani. Koristeet on tehty valkoisella korjaustussilla ja kuviot ovat ihan hyvin pysyneet kiinni saappaissa. Eivät kovin kovalla käytöllä ole kyllä olleet, mutta mustien Vikingien ilme piristyi kummasti kivoista kukista.
24. elokuuta 2009
Ilmapallokoira
Siirryin perinteisistä käsitöistä tällä kertaa vähän erikoisempiin eli opettelin taivuttamaan ilmapallosta koiran. Olen jo pitkään halunnut tätä kokeilla ja nyt päätin opetella tämän tuiki tärkeän taidon. BR-leluista ostin paketin ilmapalloja, jonka mukana tuli myös pumppu ja ohjeet muutamaan malliin (hinta n. 3 euroa ja mukana 16 palloa). Yhden ilmapallon onnistuin rikkomaan, mutta ihmeekseni huomasin, ettei pallo poksahtanut rikki kovaäänisesti, vaan lähinnä sihisi itsensä tyhjäksi. Positiivinen yllätys. Ei tarvitse jatkuvasti odotella pamahdusta kun palloa taivuttelee. Ilmapallokoira olisi varmasti ehdoton hitti lastenkutsuilla, mutta toivottavasti kelpaa myös miehelle synttäripäivänä :)
Tässä kuva ensimmäisestä yrityksestä
Tässä kuva ensimmäisestä yrityksestä
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)