Tänä syksynä kävin kahdessa eri käsityömessutapahtumassa, Tampereella ja Helsingissä. Tampereen messut olivat selkeästi paremmat, laajemmat mutta myös todella ruuhkaiset, joten varmasti jäi moni asia näkemättä siinä ihmispaljoudessa. Helsingin messut taas olivat kuin Tampereen varjo ja muutama myyjä myikin "eioota", koska oli ollut Tampereella edellisellä viikolla (Hmph!). Tampereelta nappasin tämän paperikranssi-idean, joka näyttää nyt olevan suosiossa, sillä näyttää samanlaisia kransseja löytyvän vähän joka blogista.
Kranssi on siis kudottu ohuesta paperinarusta (tai oikeastaan -langasta) aina oikein yksi kerä. Sen jälkeen se on ommeltu pötkyläksi, sijoiteltu rungon päälle ja ommeltu sitten sen päälle valmiiksi. Sisällä on alumiinilangasta tehty kehikko (messuilla oli erillisia renkaitakin myynnissä tätä varten, mutta en ostanut, joten piti kehittää itse jotain), jonka ostin Tiimarista. Tuon alumiinilangan päällä on led-valosarja.
Hiukan arvelutti aluksi tämän paloturvallisuus, mutta näitä ja muita led-valoja koepolteltuani olen tullut siihen tulokseen, että eivät ne juuri pääse lämpenemään. Oikosulut on tietenkin erikseen, mutta sellainen voi sitten kyllä käydä missä tahansa. Tämä kranssi on menossa äidilleni lahjaksi. Aion kuitenkin kehottaa vahtimaan kranssia ainakin alkuaikana ja suhtautumaan siihen vähän kuten kynttilään: älä jätä yksin :) Aika paljonhan tuollaisen lampun tarvitsisi kyllä kuumeta, jotta se tuon sytyttäisi. Tuo paperilanka ei meinaan ole mitään heppoista tavaraa, vaan erittäin tiivistä. Aina kannattaa kuitenkin olla varovainen... tai vainoharhainen :)
Tässä kuva kranssista valot päällä. Taustalla näkyvä "keppi" on jalkalamppumme osa, jossa kranssi nyt väliaikaisesti roikkuu odottaessaan lopullista sijoituspaikkaansa.