Heini laskit väärin. Joulu meni jo!
Mutta tässä siis se veljen lapsille tekemäni joulukalenteri, josta taisin jo aikaisemmassa postauksessa puhuakin. Sain sen palautuksena takaisin, kuten pyysinkin, joten se on taas valmiina ensi joulun täyttöä varten. Pussit on ommeltu kauan sitte ostamastani raakakankaasta ja yläreunoihin lisäsin kanttinauhaa. Pussin sulkemismekanismina toimii tarranauha. Noihin numeroihin en ole ihan tyytyväinen, joten luultavasti ensi jouluksi teen asialle jotain. Jos jaksan ja viitsin. Ihan pelkkä tavaroiden miettiminen kahdelle lapselle noihin pusseihin on haastavaa 24:lle päivälle. Mutta onneksi tajusin tehdä pusseista sen verran isoja, että niihin tosiaan mahtuu monenlaista erilaista tavaraa, ettei tarvitse ihan pientä krääsää hankkia.
Enimmäkseen siis täytin pussin tavaralla ja vain osassa pusseista oli jotain syötävää ja niistäkin suurin osa jotain "terveellistä" kuten rusinoita, purkkaa ja ksylitol-pastilleja. Loput olivat sitten erilaisia askartelutarvikkeita kuten tarroja, leimasimia ja huopakuvioita ja lisäksi kaikenlaista jouluista kuten piparimuotteja. Yritin etsiä sellaista tavaraa, joille on joko oikeasti jotain käyttöä tai sitten sellaista että se kuluu käytössä, jottei jää valtavasti pientä roinaa nurkkiin lojumaan. Viimeisen pussin tein paljon suuremmaksi kuin muut ja sieltä löytyi Prinsessa Ruususen joulukirja ja animaatioelokuva. Osan tavaroista, kuten tuon Prinsessa Ruususen, ostin kirppikseltä joten joulukalenterin kokonaishinta ei tulisi aivan valtavaksi.
Oli kuulemma erittäin tykätty kalenteri :)