Nämä nyt eivät erityisesti käsityötaitoja vaadi, mutta laitanpa ne silti esille. Eli joululahjaksi tein miehelle kaksi tyynyliinaa, joista toinen on kopio jo aikaisemmin tekemästäni Hattivattityynyliinasta, joka koki kohtalonsa tultuaan kellertäväksi. Tein sitten uuden. Toinen taas on Paavo ja Patrik -tyynyliina :)
Kuvissa näkyy pelkästään tyynyliinan se osio, jossa on jotain nähtävää. Eli olivat siis ihan perustyynyliinoja, joihin piirtelin kuviot kangastusseilla. Paavon piirsin mallista ja muistaakseni myös Hattivatteihin on käytetty jotain mallin tapaista aikoinaan.