Viime viikolla netissä surffaillessani käsityöblogien uumenissa bongasin ihania pöllöpehmoleluja täällä: Tilli Mössönpoika ja muita ihania -blogi. Näistä innoittuneena päätin soveltaa ideaa ja tehdä kummitytölle nimpparilahjaksi yöpukupiilon eli toisin sanoen pehmopöllön, jonka sisälle voi sujauttaa yöpuvun sopivasti piiloon päivän ajaksi. Tai no voihan sinne piilottaa muitakin juttuja. Tai käyttää käsinukkena. Ehkä jopa hauskana hattuna, jos mahtuu päähän :) Joka tapauksessa innoitukseni sain tuosta blogista ja sovelsin sitten pöllöä omiin tarkoituksiini. Lopputuloksena syntyi tämä pöllö:
Lahjaan mukaan ostin Hello Kitty -yöpuvun. Demonstroikoon se pöllön käyttötarkoitusta lahjansaajalle. Yöpuku mahtui sopivasti sisään, eikä tippunut pois, joten en tehnyt alareunaan mitään erikoista sulkemissysteemiä.
Kankaat pöllöön löytyivät Eurokankaasta ja vuorikankaana on myös tuota samaa pallokangasta kuin tuossa päällä. Ompelin kaksi kappaletta pöllön puolikkaita ja täytin molemmat vanulevyllä. Sitten ompelin nämä pöllön puolikkaat käsin yhteen valkoisella langalla. Saa näyttää mielestäni kotikutoiselta, koska sellainen se onkin. Lisäksi mielestäni tuo valkoinen lanka sopi hyvin aplikointilankojen kanssa yhteen. Koneellakin tietysti olisi voinut yrittää yhteenompelua, mutta en uskaltanut ryhtyä siihen tuolla rakkaalla Lidl-koneellani, joka ei ehkä ole tehty tuonkaltaisiin hommiin (4 kangasta + kaksi palaa 150g vanua kaksinkertaisena). Siivetkin tälle pöllölle piti tulla, mutta unohdin ne ommella oikeassa vaiheessa, enkä enää sitten viitsinyt ruveta repimään ompeluksia auki. Olkoon siivetön :)