Valmis lehti oikealla paikallaan |
Olipa kerran projekti betoninen raparperinlehti. Valmiin tuloksen näette yllä, mutta näin se tapahtui: Idea lähti siitä, että viime vuonna kuolleen koirani haudalle haluttiin tehdä jonkinlainen koriste, joka toivottavasti kestäisi aikaa. Olenkin jo aikaisemmin halunnut kokeilla raparperinlehtien tekemistä betonista, mutta nyt sille oli myös hyvä syy. Betoniaineet löytyivät vanhempieni varastoista. Olivat kai jääneet viime kertaisista betonikokeiluistani yli. Kunnianhimoisesti kävin hakemassa kolme lehteä, mutta todellisuudessa säkistä tuli vain yhden lehden tarpeisiin. Joskin täytyy sanoa, että tästä yhdestä lehdestä tuli lopulta noin 10 kiloa painava :)
Lehdet siis aseteltiin hiekkakasan päälle, jotta lehdestä tulisi hieman kulhomainen. Lehtiruodista poistin osan terävällä veitsellä pois, jotteivät ne painaisi liian syviä saumoja betoniin. Estää halkeilua meinaan. Lisäksi vielä ruokaöljyllä öljysin lehden, jotta lähtisi paremmin irti betonin kuivuttua.
Raparperinlehdet odottamassa betonia |
Betonin teossa sain erittäin hyvää sekoitusapua. Oli muuten työturvallisuusasiat kunnossa ja tuli melkoisen akateemista betonia tällä kokoonpanolla :) Betonia laitettiin reilusti ensin lehden päälle. Sen jälkeen leikattiin kanaverkosta lehdenkokoinen pala, joka varovasti paineltiin betoniin. Lopuksi vielä verkko peittoon ja reunojen viimeistely.
Betonia betonia! |
Lehti jäikin sitten vanhempieni pihalle kuivumaan. Oli vielä reilusti märkää seuraavana päivänä, kun lähdin kotiin, joten jätin äidin hommaksi tuon lehden poistamisen, koska itse en olisi moneen viikkoon päässyt sitä tekemään. Irrottamisesta en siis osaa sen enempää sanoa kuin kiitti äiti! :)
Lehti kuivumassa |
Tänä viikonloppuna sitten vihdoin pääsin näkemään miltä valmis lehti näytti. Ja hienohan siitä tuli, vaikka itse sanonkin. Lehdestä oli kuitenkin jäänyt jonkin verran betonin pintaan ja sitä puhdistelin harjalla. Pintaan jäi kuitenkin tuollainen punaisen ruskea väritys, mutta sehän vaan tuo enemmän ilmettä. Lopuksi vielä sivelin lehden pintaan maustamatonta jogurttia, jotta sammaloitumisprosessi olisi nopeampaa. Oikeastihan se on kai piimää, jota pitäisi laittaa, mutta sitä ei sattunut lauantai-iltana löytymään kaapista ja kaupatkin oli jo kiinni, joten ajattelin, että eiköhän se maustamaton jogurtti aja saman asian. Saas nähdä!
Jogurttia pintaan |