2. marraskuuta 2011

Muovipussipiilo

Ostin viime viikonloppuna matonkudetta ja paksusta kuteesta nopeasti virkkasin muovipussipiilon meidän roskiskaappiin. Roskiskaapin kun oli vallannut järkyttävä määrä muovipusseja, jotka pursusivat ulos paperipusseista, joihin ne oli yritetty epätoivoisesti sulloa. Tästä järkyttävästä määrästä heitin osan pois ja (edelleen suuren) osan sulloin niiden uuteen kotiin, eli tähän matonkudemakkaraan, jossa on reikä päällä. Sanotaanko nyt vaikka, että oikeastihan kahden ihmisen ei olisi tarvetta säilyttää koskaan ikinä näin paljoa muovipusseja, mutta kun ne nyt kerran sinne mahtuvat uuden säilytysratkaisunsa ansiosta hyvin, niin mikäs siinä.
Muovipussipiilo roskiskaappiin

Itse virkkauksesta tuli lopulta aika epämuodostunut makkara siksi, että matonkude oli osittain tosi paksua ja osittain ohutta. Mutta eipä sitä huomaa, kun tunkee kymmeniä ja taas kymmeniä muovipusseja sen sisään. Toimii muuten myös nyrkkeilysäkkinä. Testasin :)


Muovipussipiilo loppusijoituspaikassaan

Nyt oli siis käynnissä roskiskaapin raivauspäivät, sillä tänään kävin vielä ostamassa kuvassa näkyvän biojäteastian ja kuvan ulkopuolella olevan roska-astian seuraksi metalli- ja lasiastian. Wuhuu! Ei enää ympäriinsä vieriviä metallipurkkeja muovipussimeren seassa! P.S. Pahoitteluni esteettisyyden puutteesta. Allaskaapit harvoin on nättejä vaikka mitä virkkaisi :)