Kävin tänään Kädentaito-messuilla (+ muilla messukeskuksessa olleilla
messuilla). Itse kädentaito-puolelta ei kauhesti löytynyt ostettavaa,
mutta ostin kuitenkin kokeeksi japanilaista riisiteippiä. Oli heti pakko
päästä leikkimään ("Jos mä tohon hiukan kokeilen") ja päädyin sitten
päällystämään teipillä yhden Riihimäen lasi -purkeistani. Teippi on
helppo käsitellä ja pitäisi lähteä irti jättämättä jälkiä. Eli kun
kyllästynyt, niin voin palauttaa tämän purkin takaisin alkutilaansa.
Lasipurkissa oli jo alunperinkin kasvi, jonka sinne saaminen ei ollut
erityisen sulavaa, joten jouduin teippaamaan purkin siten, että kasvi
oli sen sisällä. Helpomminkin asiat voisi tehdä :)
29. huhtikuuta 2012
22. huhtikuuta 2012
Decoupage-kukkaruukku
15. huhtikuuta 2012
Huovutettu puikkokotelo
Selailin jonkin aikaa sitten vanhoja Suuri Käsityö - lehtiä ja löysin kivan ohjeen huovutetulle puikkokotelolle. Käytännössä kotelo koostuu huovuttuvasta langasta neulotusta kappaleesta, huovutuksesta, kahdesta palmikkoneuleesta ja nappikiinnityksestä. Helppoa kuin saippuanteko (jota en ole tosin kokeillut)!
En ole ikinä tehnyt palmikkoneuletta, joten tarvittiin hiukan äitin apua, jotta minä ja mallikuva tultiin toimeen. Olin hiukan eri mieltä mm. siitä, aloitetaanko mallin seuraaminen ylhäältä vai alhaalta ja mitä tarkoittaa "ota kolme silmukkaa apupuikolle työn ETEEN". Noh, loppu hyvin kaikki hyvin ja huovutuskin onnistui kerralla ja just eikä melkeen! Olen yllättynyt :)
5. huhtikuuta 2012
Hyvää pääsiäistä!
Pääsiäisen kunniaksi ja siksi, että Arnen & Carloksen
neulontamallit ovat mahtavia, neuloin muutaman pääsiäismunan. Kirjassa
oli muitakin hienoja malleja, mutta halusin tehdä tulppaanit eri
värisinä. Nämä menevät lahjaksi. Hyvää pääsiäistä! P.S. Blogin ilme muuttui, in case you were wondering :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)