Viime viikolla etsin jo isoksi kasaksi kertyneistä käsityökirjoistani ja -lehdistäni jotain kivaa pientä projektia. En jaksa/viitsi nyt aloittaa mitään suurempaa ja pitkäkestoista, mutta silti tekee mieli jotain näprätä (ja koska olen jäänyt koukkuun Täydellisten naisten vanhojen kausien katsomiseen, niin tuntuu hyödyllisemmältä tehdä jotain muutakin siinä sivussa). Moda-lehdestä sitten löysin virkattujen vihannesten ohjeita. Nämä kuuluvat taas sarjaan "En tiedä mitä näillä teen, mutta ne ovat ihania". Jospa joskus on omia lapsia, niin niillä on ainakin sitten kotileikkeihin vihannekset valmiina :)
Tällaista olen saanut aikaan aikavälillä pe-to:
|
Virkattu peruna, valkosipuli, maissi, tomaatti, porkkana & kukkakaali. |
Ja koska aikoinaan muistin että "Puoli kiloa päivässä" on "Kolme kiloa päivässä", taidanpa siis jatkaa virkkaamista. P.S. Netistä löytyy myös vaikka mitä mahtavia ohjeita. Tällä hetkellä työn alla donitsi.