4. joulukuuta 2014

Kassi Virkkuri-kirjan ohjeella

Vihdoin sain tämän valmiiksi! Tämä(kin) kassi on tehty Virkkuri-kirjan ohjeella ja valmistuu periaatteessa nopeasti, mutta minulla näköjään käytännössä hitaasti, kun meinasi motivaatio loppua kesken. Virkkaustekniikka on ensimmäisen kuviokerroksen jälkeen sen verran helppo muistaa, että ohjeita ei enää tarvita. Sitten tarvitaan vaan innostusta tehdä paljon paljon pylväitä. Täytyy sanoa, että minulla on kyllä tässä kassissa hyvinkin systemaattisen epäsystemaattinen virhe kierroksen vaihtojen kohdalla, mutta se jää onneksi aika hyvin piiloon. Kirjan ohjeista poiketen tämä on virkattu Novitan Kartano-langoilla ja molempia kului yksi kerä ja mustaa muistaakseni hiukan toista kerää myös. Kalalangasta tulisi varmaan jämäkämpää tekoa, joten ei vaatisi välttämättä vuorta (kuten ohjeessakaan ei ollut), mutta näillä langoilla tuntui tuo kangasvuoren tekeminen pakolliselta, koska muuten virkkaus kyllä venyisi aika nopeasti muodottomaksi. Nyt tavaroita ja kahvoja kannattelee paksuhko kangas, eikä virkkaus. So far so good ja näyttäisi siltä, että pysyy hyvin kuosissa. Ehkä kuitenkin suosittelisin sitä kalalangaa käyttämään. Kahvat on tehty H&M:n vöistä ja hiukan harmittaa, että vyön sisäpuolella on heidän logonsa. Millähän sen sieltä rapsuttaisi piiloon, näitä kasseja ei meinaan heidän valikoimasta löydy ;)