29. joulukuuta 2014

Kattila ja ainekset kasviskeittoon - virkattuna

Näitä vihanneksia on kiva virkata! Olen tehnyt aiemminkin samanlaisen vihannessetin Suuren Käsityölehden -ohjeilla, mutta tällä kertaa virkkasin nämä joululahjaksi ja mukaan lähti myös virkattu kattila. Virkattuun kattilaan sain idean Pinterestistä, jossa näin sellaisesta kuvan. Itse kattilan malli on kuitenkin ihan omasta päästä ja lankana on Moppari, jota ostin Tampereen Kädentaitomessuilta syksyllä. Onnistuin muuten katkaisemaan yhden muovisen virkkuukoukunkin ja jouduin uusille koukkuostoksille. Tällä kertaa mukaan tuli metallinen koukku, jonka kanssa sujuikin jo paljon paremmin. Vihannekset eivät ihan ole toisiinsa nähden oikeissa mittasuhteissa, mutta eipä se taida haitata.