Meille odotellaan vauvaa, joten häntä varten päätin neuloa peiton. Alunperin aloin tehdä peittoa erään kirjan ohjeilla, mutta muutaman kerroksen jälkeen totesin, että se peitto ei tulisi koskaan valmistumaan. Peitossa olisi pitänyt muutaman kerroksen välein yhdistellä muistaakseni viisi silmukkaa ja totesin jo muutaman yrityksen jälkeen, ettei se melko paksulla langalla ole kovin yksinkertaista. Luultavasti jokin silmukoista olisi kuitenkin lipsahtanut pois nipusta ja lähtenyt purkaantumaan, joten päätin vaihtaa suunnitelmaa. Olin ostanut Suomalaisen kirjakaupan alesta Palmikoita puikoille -kirjan, josta otin mallia hyvännäköisestä valepalmikosta ja sovelsin ohjetta peittoon. Alunperin olin ostanut sen ensimmäisen ohjeen perusteella lankoja ainoastaan 4 kerää (50g kerä), mutta totesin jo hyvin alkuvaiheessa, että ei tule millään riittämään. Lopulta tähän peittoon kului hieman yli 8 kerää sillä yhdestä kerästä virkkasin vielä reunoihin kaksi kerrosta. Onneksi valitsin lankakaupasta suhteellisen edullisen langan! Lankana tässä on käytetty Janne-lankaa. Peitosta tuli itseasiassa höyryttämisen jälkeen aika paljon suurempi kuin kuvittelin. Neuloessa tämä malli oli meinaan melkoinen haitari sivusuunnassa. Aika arpapelillä tästä tuli kuitenkin lopulta oikein kiva!