29. tammikuuta 2011

Vetoketjukukka

No olihan sitä pakko kokeilla. Näin noin viikko sitten jossain netin uumenissa seikkaillessani hauskan idean kukasta, jossa oli käytetty raaka-aineena vetoketjua. Minulla ei  kuitenkaan omissa nurkissa turhia vetoketjuja loju ja kaupastakaan en viitsinyt ihan ihka uutta vetoketjua tätä kokeilua varten ostaa, joten en ihan heti alkanut kukkia koota. Tänään sitten Fidan kirpputorilla käydessäni löysin vihreän vetoketjun hintaan 0,50 €. Ajattelin, että näin paljon voin tähän kokeiluun panostaa.


Taakse ompelin hakaneulan, jotta kukan saa jonnekin halutessaan kiinni. Seuraavaksi taidan tehdä mustan kukkasen. Pitkiä hylättyjä mustia vetoketjuja otetaan siis vastaan :)

Ohjeet tähän kukkaan löysin täältä : Vetoketjukukkaohje PDF , vaikka eipä tuota vaikea olisi ollut tehdä ilman ohjeitakaan. Tuossa ylemmässä kerroksessa tein ompelut jokaisen terälehden välissä, koska onnistuin muutaman kertaan irrottamaan otteeni juuri oikeasta kohtaa, jolloin muotoilu piti aina aloittaa alusta. Kun ompeli joka välissä muutaman piston, pysyi kukka hyvin kasassa.

24. tammikuuta 2011

Nyt se on täällä! Ihan se ensimmäinen alusta loppuun itsetehty aito virkkaustyö!

Kuten tuolla aiemmin olenkin kertonut, niin virkkaaminen ei ole koskaan kuulunut osaamisalaani. Ainakin kovasti väitän, että edes ala-asteella ei päästy hiirenhäntää pidemmälle. Voi toki olla, että muistini pettää. Jos pettää, niin siinä tapauksessa kysymyksessä on ensimmäinen virkkaustyö aikuisiällä. Muussa tapauksessa kysymyksessä on ihkaensimmäinen minun käsissäni valmistunut virkkaustyö. Joka tapauksessa, tässä se nyt on. Tattadaa! Saanko esitellä, virkattu pussukka!  





















Lanka löytyi äidin lankavaraston ylijäämistä ja koukkuakin sain lainata. Kaupan päälle tuli myös muutama opastus, joita ilman tästäkin työstä olisi luultavasti taas tullut se kummallinen kapeneva kappale, joka lopulta päätyi purettavaksi.

Tämä on taas sarjassamme töitä "Mun siskon kummin kaiman 4-vuotias kissakin osaa tehdä", mutta mä olen niin ylpeä tästä :) ! Sain jotain valmista, virkattuna! Tämä pussi meni tällä kertaa puuhelminauhan säilytyspussiksi. Tosin tuo sininen silkkinauha meni vaihtoon heti kuvien ottamisen jälkeen. Huomasin, että sehän iloisesti värjää valkoista siniseksi, joten pussi meni pesuun ja etsin sille uuden nauhan, kun se kuivuu (ja ehdin kaupoille).

Nyt onkin jo ajatuksen tasolla seuraava virkkaustyö ja panokset kovenee!

A blast from the past

Oli aivan pakko pistää tämä ihastuttava valokuva tänne blogiin säilöön. Kuvassa siis joskus ala-asteella tekemäni pannulappu. Tässä jos jossain on ollut taiteellista silmään muotoilun osalta (tai epävakaata kättä leikkauksen osalta). Awww! :)

 

Tämä pannulappu siirtyi siivouksen yhteydessä pannulappujen hautausmaalle. Kuva eläköön muistoissa :)

16. tammikuuta 2011

Mauno ja Hellevi

Viime viikolla sain yhtäkkiä päähäni, että tarvitsen neulatyynyn (joka on totta) ja ennen kaikkea siili sellaisen. Tässä sen tuloksena syntyneet siilit Mauno ja Hellevi. Itseasiassa noista kumpikaan ei nyt ihan yksi yhteen siililtä näytä, mutta pistetään se taiteellisen näkemyksen piikkiin. Tai piikkeihin.




9. tammikuuta 2011

Ja jälleen: muovikassiostoskassi

Mitäpäs minä muuta blogiini kirjoittelisin kuin uusista muovikassiostoskasseista. Noh, eiköhän tämä ole viimeinen vähäksi aikaa. Nyt näitä ainakin lähipiiristä löytyy jo niin monta, että hetkeksi saa lopettaa. Tässä siis viimeisin tuotos, joka sekin meni lahjaksi:

Kolme yötä jouluun on. Laskin aivan itse eilen....

Heini laskit väärin. Joulu meni jo!



Mutta tässä siis se veljen lapsille tekemäni joulukalenteri, josta taisin jo aikaisemmassa postauksessa puhuakin. Sain sen palautuksena takaisin, kuten pyysinkin, joten se on taas valmiina ensi joulun täyttöä varten.  Pussit on ommeltu kauan sitte ostamastani raakakankaasta ja yläreunoihin lisäsin kanttinauhaa. Pussin sulkemismekanismina toimii tarranauha. Noihin numeroihin en ole ihan tyytyväinen, joten luultavasti ensi jouluksi teen asialle jotain. Jos jaksan ja viitsin. Ihan pelkkä tavaroiden miettiminen kahdelle lapselle noihin pusseihin on haastavaa 24:lle päivälle. Mutta onneksi tajusin tehdä pusseista sen verran isoja, että niihin tosiaan mahtuu monenlaista erilaista tavaraa, ettei tarvitse ihan pientä krääsää hankkia. 

Enimmäkseen siis täytin pussin tavaralla ja vain osassa pusseista oli jotain syötävää ja niistäkin suurin osa jotain "terveellistä" kuten rusinoita, purkkaa ja ksylitol-pastilleja. Loput olivat sitten erilaisia askartelutarvikkeita kuten tarroja, leimasimia ja huopakuvioita ja lisäksi kaikenlaista jouluista kuten piparimuotteja. Yritin etsiä sellaista tavaraa, joille on joko oikeasti jotain käyttöä tai sitten sellaista että se kuluu käytössä, jottei jää valtavasti pientä roinaa nurkkiin lojumaan. Viimeisen pussin tein paljon suuremmaksi kuin muut ja sieltä löytyi Prinsessa Ruususen joulukirja ja animaatioelokuva. Osan tavaroista, kuten tuon Prinsessa Ruususen, ostin kirppikseltä joten joulukalenterin kokonaishinta ei tulisi aivan valtavaksi. 

Oli kuulemma erittäin tykätty kalenteri :)

Tiskirätti

Tämä hamppulangasta helmineuloksena kudottu tiskirätti meni lahjaksi miehen vanhemmille jouluna. Rätin reunus ja viimeistelyt tulivat valmiiksi vasta junassa päivää ennen joulua, joten hiukan tiukille meinasi mennä. Vielä ennen lahjan antamista pesin sen, jolloin rätti kutistui hiukan, mutta se toisaalta alkoi myös näyttää suoremmalta reunoistaan. Kuvassa tiskirätti pesun jälkeen. 


Reunaan virkkasin kierroksen, jotta se näyttäisi tasaisemmalta. Taisi muuten olla ensimmäinen kerta, kun jotain virkkaamaani jää henkiin. En siis tosiaan ainakaan muista, että koulussa olisi virkattu yhtään mitään muuta kuin hiirenhäntää ja kaikki muut yritykseni ovat tosiaan jääneet vain yrityksen tasolle (ja purettu). So behold: ensimmäinen virkkaukseni (Ja eipäs kommentoida siellä, että siitähän on tehty vain reuna virkkaamalla ja muut kutomalla ja reunakin vaan ihan perussilmukoilla joita osaa vaikka 3-vuotias lapsikin. Tämä on suuri päivä! :P) Mutta kyllä minä vielä joku päivä jotain ihan oikeasti teen virkkaamalla alusta loppuun. Ehkä jo seuraavaksi. Tai sitten en.

Hu-huu!

Tämän ristipisto-/ompelutyön aloitin jo joskus kauan sitten syksyllä ja sain sen ristipisto-osuuden aika nopeasti valmiiksikin. Vasta kaksi päivää ennen joulua kuitenkin kokosin siitä ja muista tarvikkeista valmiin pöllön, joka sekin meni joululahjaksi. Tältä se näyttää edestä ja takaa:



Eli kyseessä on siis alunperin Cross Sticher -lehdessä ollut kaava MP3-soitinpussille. Tästä linkistä löytyy osoite pöllön kaavoihin ja varsinainen ristipisto-osuus löytyy syyskuun lehdestä. Tosin eipä siihen hirveästi lehteä tarvita tajutakseen miten tuo etuosan kuvio tehdää ristipistoin :) Oma pöllöni on tummempi kuin ohjeen pöllö, siivet olen liimannut sekä ommellut saumojen kohtaan enkä taakse kuten ohjeessa ja myös takaosan tasku on muistaakseni korkeampi kuin ohjeessa.

Tyynyliinoja


Nämä nyt eivät erityisesti käsityötaitoja vaadi, mutta laitanpa ne silti esille. Eli joululahjaksi tein miehelle kaksi tyynyliinaa, joista toinen on kopio jo aikaisemmin tekemästäni Hattivattityynyliinasta, joka koki kohtalonsa tultuaan kellertäväksi. Tein sitten uuden. Toinen taas on Paavo ja Patrik -tyynyliina :)

Kuvissa näkyy pelkästään tyynyliinan se osio, jossa on jotain nähtävää. Eli olivat siis ihan perustyynyliinoja, joihin piirtelin kuviot kangastusseilla. Paavon piirsin mallista ja muistaakseni myös Hattivatteihin on käytetty jotain mallin tapaista aikoinaan.