29. joulukuuta 2014

Kattila ja ainekset kasviskeittoon - virkattuna

Näitä vihanneksia on kiva virkata! Olen tehnyt aiemminkin samanlaisen vihannessetin Suuren Käsityölehden -ohjeilla, mutta tällä kertaa virkkasin nämä joululahjaksi ja mukaan lähti myös virkattu kattila. Virkattuun kattilaan sain idean Pinterestistä, jossa näin sellaisesta kuvan. Itse kattilan malli on kuitenkin ihan omasta päästä ja lankana on Moppari, jota ostin Tampereen Kädentaitomessuilta syksyllä. Onnistuin muuten katkaisemaan yhden muovisen virkkuukoukunkin ja jouduin uusille koukkuostoksille. Tällä kertaa mukaan tuli metallinen koukku, jonka kanssa sujuikin jo paljon paremmin. Vihannekset eivät ihan ole toisiinsa nähden oikeissa mittasuhteissa, mutta eipä se taida haitata.




Vuoden 2014 joulukortti

Tämän vuoden joulukortin luomisprosessi oli jostain syystä pitkänlainen. Kokeilin monenlaisia eri juttuja, mutta mikään ei tuntunut käyvän. Siis minulle itselleni. Lopulta sain aikaan sopivan kokoonpanon ja noin 25 tällaista korttia lähti maailmalle. Porot on kohokuvioitu kivalla käsityömessuilta löydetyltä kohokuvointitaskulla ( ja Big Shot -laitteella). 


4. joulukuuta 2014

Kassi Virkkuri-kirjan ohjeella

Vihdoin sain tämän valmiiksi! Tämä(kin) kassi on tehty Virkkuri-kirjan ohjeella ja valmistuu periaatteessa nopeasti, mutta minulla näköjään käytännössä hitaasti, kun meinasi motivaatio loppua kesken. Virkkaustekniikka on ensimmäisen kuviokerroksen jälkeen sen verran helppo muistaa, että ohjeita ei enää tarvita. Sitten tarvitaan vaan innostusta tehdä paljon paljon pylväitä. Täytyy sanoa, että minulla on kyllä tässä kassissa hyvinkin systemaattisen epäsystemaattinen virhe kierroksen vaihtojen kohdalla, mutta se jää onneksi aika hyvin piiloon. Kirjan ohjeista poiketen tämä on virkattu Novitan Kartano-langoilla ja molempia kului yksi kerä ja mustaa muistaakseni hiukan toista kerää myös. Kalalangasta tulisi varmaan jämäkämpää tekoa, joten ei vaatisi välttämättä vuorta (kuten ohjeessakaan ei ollut), mutta näillä langoilla tuntui tuo kangasvuoren tekeminen pakolliselta, koska muuten virkkaus kyllä venyisi aika nopeasti muodottomaksi. Nyt tavaroita ja kahvoja kannattelee paksuhko kangas, eikä virkkaus. So far so good ja näyttäisi siltä, että pysyy hyvin kuosissa. Ehkä kuitenkin suosittelisin sitä kalalangaa käyttämään. Kahvat on tehty H&M:n vöistä ja hiukan harmittaa, että vyön sisäpuolella on heidän logonsa. Millähän sen sieltä rapsuttaisi piiloon, näitä kasseja ei meinaan heidän valikoimasta löydy ;)