29. kesäkuuta 2012

Betonia!

Juhannukseksi olin pyytänyt isää, josko kävisi rautakaupassa niin toisi minulle vähän betoniaineksia. Olihan niitä tuotu... 50 kiloa! Aluksi meinasin, että oho, tosi paljon, kunnes sitten aloin hommiin ja kertaheitolla käytin lähes säkillisen eli 25 kiloa.  Muun muassa tällaisia sain aikaiseksi:

Betoniset ruusut ja pitsilaatat pitseineen

Raparperin lehtiä

 
Pitsikuvioitu laatta ilman pitsiä


Ruusut on tehty silikonisella muffinsivuoalla, pitsiset laatat on valettu isoihin muovisiin keksilaatikoihin, lehdet on valettu hiekkakasan päälle, jotta tuli kuperia ja alin laatta muoviseen laatikkoon.

17. kesäkuuta 2012

Polttokolveilua osa 2

Polttokolvatut joutsenet lehtikansiossa

Minulla on polttokolvi, kuten tuolta aikaisemmasta blogipostauksesta voi huomata. Olen siis kerran ennenkin kokeillut kolvia ja piirtänyt sillä Ikean puiseen lehtikansioon kuvion. Viimeksi se kuvio oli puu ja tällä kertaa kaksi joutsenta. Nämäkin joutsenet on ensin piirretty sablonalla ja sen jälkeen polttokolvattu pintaan. Käytin tällä kertaa leveämpää terää, vähän samantyylistä kuin tekstauskynän terä on. Oli yllättävän helppo tehdä laajoja alueita, mutta kuitenkin tarkasti tällä terällä. Lehtikansio sai sisälleen käsityökirjoja ja samoin on käynyt myös toiselle kansiolle.

10. kesäkuuta 2012

Vaatepussit matkalle

Matkavalmistelut jatkuvat. Tällä kertaa sain valmiiksi nimikoidut pussit, johon voin pakata tavarat, jotta eivät pyöri ympäri rinkkaa vaan pysyvät järjestyksessä. Kenkäpussit on vielä tekemättä / ostamatta ja saattaa olla, että tarvitsen näitäkin enemmän (esim. toisen paitapussin).Piiitkä reissu :)


6. kesäkuuta 2012

Pöllömatkatyyny

Tulevaisuuden näkymissäni on pitkä matka pitkine lentoineen, joten ajattelin tarvitsevani matkatyynyn. Se helpoin tapa olisi tietysti ollut ostaa sellainen ihan valmiina (Nääh!), mutta päätin kuitenkin tehdä itse jotain. 

Aluksi olin jo ompelemassa ihan normaalia pientä tyynyä ja täyttämässä sitä täytteellä. Täytteen sullominen ei kuitenkaan oikein innostanut, joten katselin tänään kaupasta pieniä vauvojen tyynyjä, joille ajattelin tehdä tyynyliinan. Tyynyjen vieressä oli kuitenkin vauvakokoa oleva huopainen viltti, josta sain idean. Tein matkatyyny-matkahuopa-yhdistelmän, eli ompelin pussin, johon viltti sopii sisälle ja toimii tarvittaessa tyynynä. Jos tyynylle ei ole tarvetta tai suurempi tarve on peitolle, niin sekin on mukana. Ja kaikki tämä käsilaukkuun mahtuvassa koossa :) 

Vielä tämän jälkeen tuntui jotenkin siltä, että tyyny kaipaisi koristusta, joten aplikoin ompelukoneella pintaan pöllön. Pussi on valmistettu lähes kokonaan vanhoista tyynyliinoista ja reunassa on vetoketju. Valmis!

Pöllötyyny matkalle

Pöllötyynyn sisuksena viltti