25. tammikuuta 2013

Käpphäst - keppihevonen karkkitikussa

Löysin ruotsinkielisestä 101 nya ideer -lehdestä aivan mahtavan ohjeen pienelle keppihevoselle, jonka vartena toimi piparminttukarkkikeppi. Näitä piti valmistua useampiakin, mutta valitettavasti joulun alla oli kiireistä, joten syntyi ainoastaan kaksi heppaa.

Käpphäst


Joulukortteja.

Joulusta on päässyt jo vierähtämään aikaa, mutta jouluiset käsityöpäivitykset on jäänyt tekemättä. Kovin paljoa ei tänä vuonna valmistunut jouluksi itse tehtyä, mutta joulukortit ainakin. Kuvassa suurinta joukkoa edustaneet kortit. Myös löytyi joukko nallekortteja, joista ei ole kuvaa.

Joulun 2012 kortit.