18. joulukuuta 2015

Keltainen keinutuoli ja keltainen penkki

Blogin päivitys on laahannut aika paljon perässä. Tämä ihan mahtava (vaikka itse sanonkin) keltainen keinutuoli meinaan valmistui jo syyskuussa. Tai no keinutuoli on jo kymmeniä vuosia vanha ja viimeiset vuodet se on viettänyt hylättynä ja hiukan rikkinäisenä ulkovarastossa isovanhemmillani. Joskus alkusyksystä tuli sitten puheeksi, että siellä sellainen on ylimääräisenä ja heti innostuin, sillä tässäpä onkin ihan mahtava keinutella vauvan kanssa iltaisin.

Mieheni isä sitten näppäränä korjasi kovia kokeneen keinutuolin ja hioi suurimmat lakat pois pinnasta. Minä hioin loppuun ja maalasin. Ja maalasin. Ja maalasin ... En meinaan laittanut ollenkaan pohjamaalia, joten vaati aika monta kerrosta keltaista ennen kuin tuli sopivan peittävä. Ja voin kertoa, että ihan tuntipalkoille ei tässä pääsis, jos tämän myyntiin laittaisi, sen verran haastavaa on keinutuolin maalaaminen (ne pinnat.... argh!). Mutta ei se olekaan myytävänä!

Ja lapsihan tietysti herää juuri siinä kohdassa kun olet saanut ensimmäiset sipaisut saanut tehtyä, joten tätä projektia toteutuin lähinnä miehen ollessa kotona. Mutta valmiiksi tuli! Ja minä ainakin tykkään kovasti. Tarpeeksi nuorekas ja kuitenkin perinteinen. Pehmusteekseen keinutuoli on saanut Tampereen kädentaitomessuilta pari vuotta sitten ostetun lampaantaljan, joka sekin pääsi nyt tosikäyttöön, eikä vaan koristeeksi.


Maalia jäi hiukan jäljelle, joten maalasin sitten vielä lisäksi pienen Ikeasta ostetun penkin, joka on toiminut meillä monessa eri tehtävässä, mutta viime aikoina lojunut varastossa. Nyt se sai paikan eteisen kulmasta. Vielä olis keltaista hiukan jäljellä. Mitähän sitä seuraavaksi maalaisi?