31. maaliskuuta 2013

Hyvää pääsiäistä!

Sain jokin aika sitten kutsun askartelemaan pääsiäismunia "Washi eggs"-tyyliin, mutta valitettavasti en päässyt paikalle. Kun näin kuvia valmiista munista, niin oli kuitenkin itse pakko hiukan googlailla ja etsiä ohjeet. Käytin näissä massamunia, origamipaperia, servettilakkaa ja koristenauhoja. Kivaa oli vaikka servettilakka ei meinannut seuraavanakaan päivänä lähteä sormista irti.

Paperipäällyisteiset pääsiäismunat ruseteilla.

30. maaliskuuta 2013

Polttokoristeltu puutarhalaatikko

Kevät on tulossa vaikka sitä ei suoranaisesti ikkunasta ulos katsoessa uskoisi. Kevätistutuksia varten ostimme Bauhausista isohkon puulaatikon, johon on tarkoitus keväämpänä istuttaa esimerkiksi salaatteja ja retiisiä. Päätin hiukan kuvioida laatikkoa ja koska omistan polttokolvin (ihan mahtava vehje), niin polttelin pintaan kukkia. Alla kuva kolvauksen tuloksesta. Laatikon aion vielä vahata hunajan värisellä ulkovahalla ja vuorata sisäpuolen läpinäkyvällä jätesäkillä. Alla kuvassa vielä ilman muovia ja vahaa.

Polttokolvatut kukat