22. helmikuuta 2015

Pieni pöllöpeitto

Tulevalle perheenjäsenelle halusin kivan makoilupeiton ja leikkimaton tulevaisuutta varten. En usko, että vauvan synnyttyä tulee hirveästi tilkkutöitä tehtyä, ainakaan heti aluksi, joten päätin alkaa hommiin jo nyt, vaikka käyttöön tämä ei ihan vielä pääse. Tilkkuihin painoin sabluunalla ihania pöllöjä myrkyttömillä kangasväreillä ja sitten vaan kokoamaan täkkiä. Täytyy nyt huomauttaa, että tällä minun tilkkutyölläni ja sellaisilla ihan oikeilla tilkkutöillä ei kauhesti ole yhteistä muuta kuin tilkut. Kokosin työn saumurilla, joka ei luultavasti ole se mitä tilkkutöissä yleensä käytetään ja rivitkään ei ole ihan suoria, mutta koska mielummin katson hiukan vinoja rivejä kuin menetän hermoni, tästä tuli oikein kiva. Lisäksi tein muutaman tyhmän virheen, jotka seuraavalla kerralla ehkä muistan välttää. Noh, ainakin huomaa ettei ole kaupasta ostettu. Keltaiset pöllöt näyttää kuvissa ehkä hiukan tummemmilta kuin ovat. Vaikea oli kuvata kun värien välillä on noin iso kontrasti.




13. helmikuuta 2015

Vauvalle peitto

Meille odotellaan vauvaa, joten häntä varten päätin neuloa peiton. Alunperin aloin tehdä peittoa erään kirjan ohjeilla, mutta muutaman kerroksen jälkeen totesin, että se peitto ei tulisi koskaan valmistumaan. Peitossa olisi pitänyt muutaman kerroksen välein yhdistellä muistaakseni viisi silmukkaa ja totesin jo muutaman yrityksen jälkeen, ettei se melko paksulla langalla ole kovin yksinkertaista. Luultavasti jokin silmukoista olisi kuitenkin lipsahtanut pois nipusta ja lähtenyt purkaantumaan, joten päätin vaihtaa suunnitelmaa. Olin ostanut Suomalaisen kirjakaupan alesta Palmikoita puikoille -kirjan, josta otin mallia hyvännäköisestä valepalmikosta ja sovelsin ohjetta peittoon. Alunperin olin ostanut sen ensimmäisen ohjeen perusteella lankoja ainoastaan 4 kerää (50g kerä), mutta totesin jo hyvin alkuvaiheessa, että ei tule millään riittämään. Lopulta tähän peittoon kului hieman yli 8 kerää sillä yhdestä kerästä virkkasin vielä reunoihin kaksi kerrosta. Onneksi valitsin lankakaupasta suhteellisen edullisen langan! Lankana tässä on käytetty Janne-lankaa. Peitosta tuli itseasiassa höyryttämisen jälkeen aika paljon suurempi kuin kuvittelin. Neuloessa tämä malli oli meinaan melkoinen haitari sivusuunnassa. Aika arpapelillä tästä tuli kuitenkin lopulta oikein kiva!